tiistai 26. kesäkuuta 2018

Blogi on muuttanut

Blogi on muuttanut osoitteeseen: www.beautybyanni.fi/blogi.

Lämpimästi tervetuloa uudet ja vanhat lukijat!

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

MICROBLADING - Täydelliset kulmakarvat vuodeksi

Olet jo ehkä saattanut kuulla microbladingista, kestokulmakarvoista tai 3D-kulmista. Termejä ja nimiä on lukuisia erilaisia, mutta nämä kaikki kolme tarkoittavat yleensä samaa asiaa. Microblading on uusi kauneuspalvelu, jolla saadaan aikaan luonnolliset ja kauniit kulmakarvat todella pitkäksi aikaa, jopa 10-12 kuukaudeksi.

Kiinnostuitko? Lue siis eteenpäin!

Tässä blogitekstissä kerron kaiken mitä olet aina halunnut tietää microblading-käsittelystä. Malta lukea loppuun, sillä lopussa odottaa yllätys. :)





MITÄ MICROBLADING ON?

Microblading-käsittelyn aikana pigmenttiä laitetaan ihon pintakerrokseen epidermiksen ja dermiksen väliin kulmakarvojen alueelle. Microbladingissa kulmakarvat tehdään niin sanotulla 3D-tekniikalla, eli jäljitellen mahdollisimman tarkasti kulmakarvojen luonnollista ulkonäköä. Toimenpide muistuttaa hyvin paljon tatuoimista tai kestopigmentointia, mutta näihin käsittelyihin verrattuna microbladingissa on muutamia suuria eroja.

Microblading-tekniikalla tehtynä kulmista saadaan äärimmäisen kauniin muotoiset, luonnolliset ja terävälinjaiset. Microblading-kulmat myös kuluvat ihosta täysin noin 10-12 kuukaudessa, kun taas kestopigmentointi saattaa pysyä ihossa vuosia ja tatuointi koko loppuelämän. Jos microbladingia halutaan ylläpitää, suosittelemme vahvistuskäsittelyä noin kuuden kuukauden kuluttua ensilaitosta.


MIKSI?

Kauniit kulmakarvat antavat huolitellun ilmeen, kohottavat katsetta ja tekevät nuoremman näköiseksi. Kauniit, huolitellut kulmat huomataan aina, ja ne ovat myös onnistuneen meikin perusta. Kestokulmakarvat säästävät aikaa aamuisin, koska meikkaaminen helpottuu ja nopeutuu (tai voit skipata sen kokonaan!) ja käsittelyn vaikutus pysyy huomattavasti kauemmin kuin esimerkiksi pelkkä kulmien kestoväri. Microblading sopii kaikille, jotka haluavat parantaa kulmakarvojensa väriä tai muotoa.

Mitä eroa on microbladingilla ja kestopigmentoinnilla? Entä kulmien värjäyksellä? Lyhyesti sanottuna - microbladingilla saadaan huomattavasti kestävämpi ja näkyvämpi lopputulos kun kulmakarvojen kestovärjäyksellä, mutta lyhytkestoisempi ja skarpimpi lopputulos kuin pigmentoimalla tai tatuoimalla.

Miksi sitten valita lyhytkestoisempi microblading tatuoinnin tai pigmentoinnin sijaan?

Vain harva haluaa kasvoihinsa sellaisen muutoksen, joka kestää muuttumattomana useita vuosia tai koko loppuelämän. Kulmakarvamuoti ja omat mieltymykset voivat muuttua vuodessa hyvin paljon, joten siksi emme tee kulmakarvoja tekniikalla joka säilyy useita vuosia. Haluamme että asiakkaalla on aina  mahdollisuus muuttaa kulmien muotoa ja väriä jälkikäteen säännöllisesti ja tämän takia microblading on loistava valinta sinulle, joka haluat helppoutta arkeen ja ryhtiä ulkonäköön.




MITEN?

Käsittelyssä kulmakarvojen alueelle tehdään pieniä, ohuita viivoja erityistä tekniikkaa noudattaen. Viivat muodostetaan siten, että ne muistuttavat oikeita kulmakarvoja, joten siksi microblading-tekniikalla saadaan aikaan hyvin luonnollinen lopputulos. Käsittelyssä käytämme SharpBrowsin erikoisteriä, jotka koostuvat 11-14 pienen pienestä terästä. Terä viiltää ihon pintakerroksen ja työntää pigmentin ihoon.




Ennen toimenpidettä tehdään suunnitelma ja luonnos suoraan asiakkaan iholle. Käytämme Branco Babicin suunnittelemia erikoistyökaluja, joilla mitataan asiakkaalle täydellisen symmetriset kulmakarvat asiakkaan omat toiveet ja luusto huomioon ottaen. Piirrämme kulmakynällä uusien kulmiesi ääriviivat ja kun olet nähnyt ja hyväksynyt ne, täytämme ääriviivojen sisältä alueen viivoilla kulmakarvapigmenttiä käyttäen. Huomaa, että ääriviivoja emme tee pigmentillä, vaan rajat pyyhitään iholta pois, jotta kulmista tulee mahdollisimman luonnollisen näköiset.



Golden Ratio tool, jonka avulla kulmakarvat saadaan täydellisen symmetrisiksi.




Kuvassa asiakkaalle on tehty omien kulmakarvojen päälle luonnos, josta näkyy tulevien kulmien ääriviivat. Nämä ääriviivat pyyhitään myöhemmin pois, ja microblading tehdään viivojen sisäpuolelle.


Microblading-käsittelyn jälkeen ihon annetaan parantua vähintään kolme viikkoa, jonka jälkeen tehdään vahvistus. Vahvistuskäsittely on erittäin tärkeä osa microblading-kulmakarvojen tekoa, sillä ensimmäisen kerran jälkeen pigmentti poistuu aina jonkin verran ihosta. Jotta lopputuloksesta saadaan niin kestävä kuin mahdollista, on kulmiin aina tehtävä vahvistus noin kuukauden kuluttua ensikäsittelystä.


SATTUUKO SE?

Kipukynnys on todella yksilöllinen jokaisen asiakkaan kohdalla, ja myös ihotyyppi vaikuttaa kipuun. Microblading ei satu yhtä paljon kuin oikean tatuoinnin tekeminen, mutta käsittely voi tuntua inhottavalta aluksi. Kivusta ei kannata olla kovin huolissaan etukäteen, koska se on todella yksilöllistä ja mahdollinen kivun tunne kestää vain hetken. Käytämme käsittelyssä puudutusainetta, mutta ensimmäiset linjat tehdään aina ilman puudutusta, jotta puuduteaine ei pääse vaikuttamaan kulmien symmetrisyyteen.


ONKO SE TURVALLISTA?

Käytämme SharpBrowsin luonnollisia pigmenttejä, jotka ovat turvallisia iholle. Käytämme aina nitriilikäsineitä ja noudatamme täydellistä hygieniaa käsittelyn aikana, joten voit olla varma että olet meillä hyvissä käsissä. :) Lisäksi kun noudatat kotihoito-ohjeita kolmen viikon ajan hoidosta, voit olla huoletta eikä käsittelystä koidu sinulle mitään harmia.




TARVITSEEKO MINUN OTTAA VAPAAPÄIVÄ TOIMENPITEEN TAKIA?

Ei tarvitse. Varaudu ihon pieneen punoitukseen ja siihen, että kulmien väri on tummempi ja muoto hiukan paksumpi kuin haluttu lopputulos. Microbladingin takia ei kuitenkaan tarvitse ottaa vapaapäivää töistä tai koulusta, vaan voit jatkaa päivääsi heti täysin normaalisti.


KUINKA KAUAN IHON PARANEMINEN KESTÄÄ?

Noin kolme viikkoa, jos noudatat kotihoito-ohjeita.


ONKO OLEMASSA JOTAIN ESTEITÄ MICROBLADINGIN TEKEMISELLE?

On olemassa joitakin harvinaisia ihotyyppejä, joille microblading ei sovi. Lähtökohtaisesti microblading tehdään aina normaalille, terveelle iholle. Jos sinulla on jokin iho-ongelma, emme suosittele microbladingia, mutta kysy aina koulutetun microblading-ammattilaisen mielipidettä.

 Eräitä esteitä microbladingin tekemiselle on esimerkiksi:

- Hyvin rasvainen iho (pigmentti ei välttämättä pysy niin hyvin)
- Psoriasis
- Taliköhnäihottuma (Sebhorreic Dermatitis)
- Keloiditaipuvainen iho
- Useimmat lääkitykset, joilla on voimakas vaikutus kehoosi (emme suosittele lääkkeiden käyttöä 48 tuntiin ennen käsittelyä)
- Raskaus
- Vakavat krooniset sairaudet
- Alaikäisyys

Tule mielellään aina terveenä microblading-käsittelyyn. Jos sinulla on esimerkiksi flunssa, kannattaa odotella että tauti menee ohi.

Tullessasi meille microblading-käsittelyyn, saat tarkat tiedot kirjallisena kaikesta, joka voi vaikuttaa kulmien pysyvyyteen.


KUINKA KAUAN KÄSITTELYYN MENEE?

Aikaa koko toimenpiteeseen varataan noin kaksi tuntia. Tähän aikaan sisältyy kulmien suunnittelu, luonnostelu, microbladingin teko ja tarkat jälkihoito-ohjeet. Asiakas saa aina mukaansa kotihoito-ohjeet kirjallisena ja pyynnön olla microblading-ammattilaiseen yhteydessä jos kysymyksiä ilmaantuu.


MITEN MINUN TÄYTYY VALMISTAUTUA KÄSITTELYYN?

Ei sen kummemmin, mutta käsittelyyn tullessasi huomioi nämä muutamat asiat:

- Vältä lääkkeitä juuri ennen käsittelyä. Vähintään 48 tuntia ennen toimenpidettä tulisi välttää aspiriinia, ibuprofeiinia ja muita kipulääkkeitä. Asiakkaan tulisi välttää myös vereen vaikuttavia lääkityksiä ja muutenkin lääkkeitä, joilla on voimakas vaikutus elimistöön.

- Älä nauti alkoholia ennen toimenpidettä. Jos olet käyttänyt suuria määriä alkoholia 48 tuntia ennen käsittelyä, suosittelemme siirtämään aikaasi.

- Älä käytä tuotteita, joissa on Retinoli-A:ta (tretinoiinia). Jos käytät tuotteita jotka sisältävät joitakin määriä Retin A:ta, suosittelemme sinua lopettamaan käytön kuukautta ennen microblading toimenpiteeseen tulemista

- Älä käytä AHA-ihonhoitotuotteita tai anti aging-tuotteita ennen toimenpidettä. Suosittelemme välttämään AHA-tuotteita (tuotteet jotka koostuvat alpha-hydroxy-acidista) noin viikon ajan ennen toimenpidettä. Suosittelemme sinua myös lopettamaan anti-aging tuotteiden käytön kulma-alueelta kahta viikkoa ennen toimenpiteeseen menemistä.


MITÄ MINUN PITÄÄ TEHDÄ KÄSITTELYN JÄLKEEN?

On erittäin tärkeää pitää iho ja kulmat puhtaana. Vältä myös aurinkoa sekä julkisia uima-altaita, solariumia, saunaa, voimakasta hikoilua, kulmameikkiä ja voimakkaita hoitoja kasvojen alueella koko parantumisen ajan (kolme viikkoa). Älä myöskään koskettele kulmiasi tai raavi niitä.

Iho voi hiukan kutista ja kulmakarvoista voi alkaa parantumisvaiheessa irtoamaan pieniä kuolleita ihonpalasia, mutta älä siitäkään huolimatta koske kulmiin tai revi kuollutta ihoa. Kun noudatat kotihoito-ohjeita tarkasti, kulmat pysyvät hyvänä ja microbladingin ottaminen on täysin turvallista.


ENTÄ JOS EN PIDÄ LOPPUTULOKSESTA?

Toki, kuten lähes kaikissa ulkonäköä muuttavissa toimenpiteissä, näin voi käydä, mutta se on hyvin harvinaista. :) Pyrimme aina koko sydämestämme siihen, että asiakas on tyytyväinen microblading-kulmakarvoihinsa ja siksi asiakkaan on varattava aina ensin aika konsultaatioon ennen varsinaista toimenpidettä.

Konsultaatiossa käydään suullisesti läpi asiakasta mietityttävät asiat ja keskustellaan tulevien kulmakarvojen ulkonäöstä, muodosta ja väristä ja annamme asiakkaan kertoa toiveensa ja mielipiteensä. Konsultaatio kestää noin 15 minuuttia ja se tehdään vähintään kaksi päivää ennen microblading-toimenpidettä. Konsultaatiosta asiakas saa myös mukaansa tarkat ohjeet, kuinka microbladingiin valmistaudutaan ja kattavasti tietoa microbladingista.

Varaamme itse käsittelyyn aina hyvin aikaa, jotta luonnoksesta tulee niin hyvä kuin mahdollista, emmekä tee käsittelyä ennen kuin asiakas on nähnyt ja hyväksynyt suunnitelman.

Anna aina oikean ja työlleen omistautuneen ammattilaisen tehdä kulmakarvasi, ja perehdy microbladingiin katselemalla kuvia microblading-kulmakarvoista, jotta tiedät mitä odottaa.



Jos haluat vaivattomat, kauniit ja luonnolliset kulmakarvat, on microblading sinun valintasi. Olen itse sertifioitu SharpBrows-ammattilainen ja teen microblading-kulmakarvoja omassa kauneushoitolassani Beauty by Annissa Tampereella.

Tässä muutamat kulmat, jotka olen tehnyt koulutuksessa ja heti koulutuksen jälkeen:







Asiakkaani ovat olleet erittäin tyytyväisiä microblading-kulmakarvoihinsa. Taidokkaasti tehdyt microblading-kulmat helpottavat arkielämää, nopeuttavat aamuja ja tuovat luonnollista ryhtiä ilmeeseen!


Ja nyt seuraa loistavia uutisia: 


Tarvitsen "kulmamalleja" portfoliotani varten. Tämän takia kerään kymmenen mallia, jotka saavat microblading-kulmakarvat huikeaan hintaan
185 € (norm 279 €), eli yli 30 % alennuksella. Hinta sisältää konsultaation, alkukäsittelyn ja yhden vahvistuksen.





Varaa aikasi heti konsultaatioon osoitteesta www.beautybyanni.fi/ajanvaraus tai tekstiviestillä (tai virka-aikaan soittamalla) numerosta 0504121377. Jos varaat ajan netissä, kirjoita lisätietokenttään "portfoliomalli".

HUOM! Varaa aika konsultaatioon ja microblading-käsittelyyn erikseen tai halutessasi pelkkään konsultaatioon (voimme varata sinulle microblading-ajan konsultaation yhteydessä).

Mallien paikkoja on rajoitettu määrä, joten toimi nopeasti! <3


- Anni
<3


lauantai 13. toukokuuta 2017

Näin teet täydellisen huulimeikin

Raikas huulimeikki kuuluu olennaisena osana keväiseen juhla- ja miksei myös arkimeikkiin. Oletko löytänyt itsellesi täydellisen sävyn, mutta kestävän ja siistin huulimeikin salat ovat vielä hakusessa?





Tästä postauksesta löytyy helpot vinkit täydelliseen huulimeikkiin.

Tarvitset:

- Pohjustustuotteen ja sille applikaattorin/meikkisienen
- Huulipunan
- Huultenrajauskynän
- Siveltimen



Hyvän huulimeikin lähtökohta on kosteutetut huulet. Rasvaa siis huulet hyvissä ajoin hyvin ennen huulimeikin tekoa.  Tästä lähdetään liikkeelle, meikittömät huulet:




1. Huulten pohjustus

Huulia ei ole välttämätöntä pohjustaa, erityisesti jos huulesi ovat erityisen kuivat ja käytät peittävää mattapunaa. Kevyt pohjustaminen kuitenkin parantaa huulimeikin kestoa ja pohjustuksen kanssa huulipunan sävy pääsee parhaiten esiin juuri sellaisena kuin se hylsyssä näyttää (omien huultesi väri ei pääse kuultamaan huulipunan alta). Kokeile, pidätkö pohjustetusta vai pohjustamattomasta lopputuloksesta enemmän!

Käytän pohjustukseen Bohon peitevoidetta ja levitykseen meikkisieniapplikaatoria.



2. Rajauksen tekeminen

Huulet kannattaa rajata aina huulipunaa laittaessa. Se lisää meikin kestoa, tekee ilmeestä skarpimman ja sillä saa korjattua mahdollista epäsymmetrisyyttä huulissa. Rajausvärin on syytä olla totta kai mahdollisimman yhteensopiva huulipunan sävyn kanssa. Kylmän sävyiselle pinkille punalle valitaan kylmän sävyinen rajaus, ja oranssille lämpimän sävyiselle punalle valitaan lämpimän sävyinen rajaus.




Jos täysin samaa väriä ei löydy, henkilökohtaisesti valitsisin mielummin aivan aavistuksen huulipunan sävyä tummemman kuin vaaleamman rajaussävyn, koska huulten reunat saavat näyttääkin hiukan tummemmilta kuin huulten keskiosa. Tummemmat huulten reunat ja vaaleampi keskiosa luo optista harhaa pulleammista huulista. Tässäkään ei silti pidä vetää överiksi, ettei lopputulos ole luonnoton.




Halutessasi voit värittää huulten rajoja laajemminkin tai jopa koko huulet. Myös tämä parantaa punan kestoa, ja lisäksi voit säädellä huulipunan tummuutta rajauksen avulla. Saat tummemman lopputuloksen värittämällä koko huulet asteen verran huulipunaa tummemmalla rajauskynällä. Jos taas rajaat vain huulten reunat, on huulipunan sävy enemmän juuri sitä miltä se hylsyssäkin näyttää.
.



Rajauskynän on oltava terävä, jotta saat sillä skarpin jäljen. Muista siis teroittaa rajauskynäsi aina tarpeen vaatiessa. Jos huulesi ovat todella ohuet, aina voit myös rajata hiukan omien huulten rajojesi ulkopuolelta, mutta ole varovainen! Jos rajaus menee selkeästi yli omien rajojen joka puolelta huulia, on klovni-efekti taattu. Turvalliset kohdat korostaa huulten pulleutta on huulten keskikohdassa, eikä niinkään lähellä suupieliä.


3. Huulipunan levitys

Huulipunan voit levittää haluamallasi tyylillä - huoraan hylsystä, sormin tai siveltimellä - mutta itse suosin sivellintä. Siveltimellä saa annosteltua juuri sopivan määrän väriä huuliin (suoraan hylsystä levittämällä väriä kuluu enemmän), puna menee helpommin juuri oikeaan paikkaan ja sen saa helposti aina suupieliin asti. Bohon viistopäinen sivellin on ohut, teräväkärkinen ja harjakset ovat napakat, mikä helpottaa huulipunan levittämistä aina huulten rajoille saakka.




Ota väriä pieni määrä kerrallaan siveltimeen ja aloita levittäminen huulten rajoilta kohti keskiosaa. Muista raottaa huuliasi, jotta pääset myös suupieliin asti.




Sanotaan että mikään ei ole ikuista, eikä varsinkaan huulipuna. Täydellisestikään levitetty puna ei kestä ikuisuuksia tahraamatta tai kulumatta lainkaan, mutta Bohon mattapunien pysyvyyteen olen ollut äärimmäisen tyytyväinen ja asiakaspalaute on ollut kaiken kaikkiaan erittäin positiivista.




Mattapunat ovat perinteisesti huulia voimakkaasti kuivattavia (täytyyhän pigmenttisyyden ja loistavan pysyvyyden rinnalla olla edes yksi varjopuoli!), mutta Bohon mattapunat eivät karahda huulille lainkaan samalla tavalla kuin muut kokeilemani mattapunat. Levitysvaiheessa puna tuntuu kuivalta, mutta huulten oma lämpö "aktivoi" huulipunan sisältämiä luonnonöljyjä, jotka kosteuttavat huulia päivän mittaan.


Valmista tuli!



Huulimeikissä käyttämäni tuotteet ovat Boho Green Make Up-merkin luonnonkosmetiikkameikkejä. Pohjana käyttämäni peitevoide on mielestäni yksi Bohon monipuolisimmista tuotteista. Samalla tuotteella voidaan peittää ihon virheitä ja sitä voi käyttää myös pohjustustuotteena.




Peitevoiteen koostumus on uskomattoman kermainen ja pehmeä, joten se ei myöskään kuivata. Peitevoide sisältää muun muassa mehiläisvahaa, babassuöljyä ja oliiviöljyä ja se sopii niin pohjustukseen, kuin ihon virheiden ja tummien silmänalusien peittoonkin. 

Kuvassa on käyttämäni sävy 01 - beige diaphane. Boho on tunnettu edullisista hinnoistaan ja tämän loistotuotteen hinta hoitolassani on 14,90 €.




Huultenrajauskynänä käytin Bohon meikkikynää sävyssä 02 - framboise ja huulipunaa sävyssä 108 - Litchi. Huulipuna sisältää paljon luonnonöljyjä, joiden ansiosta huulipuna ei kuivata huulia laisinkaan, toisin kuin mattapunat yleensä. Huulipuna sisältää muun muassa risiiniöljyä, aprikoosiöljyä, greipin eteeristä öljyä (tuomassa tuoksua), kandelliavahaa ja ruusuöljyä. Täydellinen tuote ja oman meikkipussini luottopuna! Tämän ihanuuden hinta on 12,50 €, ja meikkikynän 7,90 €.

Sitten vain meikkaamaan punahuulia!



lauantai 6. toukokuuta 2017

Ihana, sileä iho sokeroinnilla

Kesä tekee tuloaan kovaa vauhtia joten on aika kuoriutua talvitamineista ja suunnata katseet tulevaan kesään, lomaan ja matkoihin. Tiedätkö, mikä tekee lomailusta vieläkin mukavampaa? No tietysti sileä ja karvaton iho!

Käsi ylös - kuka inhoaa säärten, kainaloiden ja käsivarsien karvojen ajelua höylällä? Tämän tekstin kirjottajan käsi ainakin viuhtoo ilmaa! Sokerointi on luonnonmukainen karvanpoistomenetelmä, jolla voidaan poistaa karvaa mistä tahansa kehon alueelta, ja mikä parasta, menetelmä on iholle todella hellävarainen. Sokeroinnin jälkeen iho on karvaton, ja myös tuntuu pehmeältä ja silkkiseltä, sillä sokeri kuorii ihoa tehokkaasti. Kuulostaako hyvältä? No sitä se toden totta onkin!




Vartalosokerointi on todella vanha karvanpoistomenetelmä. Sen juuret ovat muinaisessa Egyptissä asti, ja sokeroinnilla on pitkät perinteet myös Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä. Sokerimassa on 100 % luonnontuote, joka on valmistettu useimmiten vedestä, arabikumista, glukoosista ja sitruunamehusta. Tässä välissä on hyvä mainita, että hoitolassani käyttämäni erinomainen Helmi-sokeri ei kuitenkaan sisällä sitruunamehua, joten kyseinen sokeri sopii myös sitrusallergisille. Tämä on loistava juttu, sillä todella monet muut markkinoilla olevat sokerit sisältävät olennaisena ainesosanaan sitruunaa, ja se rajaa heti osan käyttäjäkunnasta pois.

Miksi sokerointi?


Sokerointi on erittäin ihoystävällinen tapa poistaa karvoja karvatuppea myöten. Sokerimassa ei tartu eläviin ihosoluihin, joten iho ei vahingoitu sokerin käytöstä, itse asiassa päin vastoin - tarttuessaan ainoastaan karvoihin ja kuolleisiin ihosoluihin, on sokerointi erinomainen kuorinta iholle. Sokeri on vesiliukoista ja sillä voidaan poistaa vieläkin lyhyempiä karvoja kuin vahauksella, ja sokeroimalla sisäänkasvaneita karvoja ja karvatupentulehduksia tulee vähemmän. Säännöllisellä sokeroinnilla on mahdollista vähentää ja heikentää karvoitusta tehokkaasti, ja menetelmällä iho pysyy karvattomana pitkään. Sokeri sopii kaikille ihotyypeille ja sekä miehille että naisille.

Mistä paikoista karvoja voidaan poistaa sokerilla?


Yleisimmät paikat poistaa karvoja sokerilla on sääret, reidet, bikinirajat, kainalot, käsivarret ja kasvot. Sokeroinnilla voidaan kuitenkin poistaa karvoja lähes mistä tahansa kehon alueelta.

Sattuuko se?


Sokerimassa levitetään iholle karvojen kasvusuunnan vastaisesti, ja vedetään pois karvan luonnollisen kasvusuunnan mukaisesti. Tämän takia sokerointi aiheuttaa vähemmän kipua, ihon ärsytystä ja karvojen katkeilua kuin muut karvanpoistomenetelmät, ja punoitustakin esiintyy harvemmin. Ensimmäinen kerta sokeroinnissa voi nipistää, mutta kipu on hyvin yksilöllistä.



Karvani ovat tummat, voiko tästä päätellä että sokerointi sattuu minulla enemmän kuin sellaisella, jolla on vaaleat karvat?


Ihokarvan väri ei kerro karvatupen laadusta. Jos karvatuppi on paksu, sattuu sen poistaminen enemmän kuin ohuen, mutta tupen laatu voidaan todeta vasta ihokarvan poistuttua.

Kuinka usein sokerointia kannattaa tehdä?


Säännöllisellä sokeroinnilla voidaan vaikuttaa karvatupen laatuun (eli paksuuteen), ja jo 3-4 sokerointikerran jälkeen ihokarvat ovat muuttuneet selkeästi pehmeämmiksi ja ohuemmiksi ja karvatuppi on heikentynyt. Sokeroinnissa olisi hyvä käydä 3-4 viikon välein.

Onko sokerointi hygieenistä ja turvallista?


On! Samaa sokerimassaa ei käytetä uudelleen, joten sokeroinnissa ei synny riskiä bakteerien leviämisestä. Sokerointi ei missään tapauksessa riko ihoa, ja sokeria käytetään ihonlämpöisenä tai hiukan sitä lämpimämpänä, joten se ei myöskään polta.



Sokerointiin tuleminen on noloa ja kiusallista


Höpö höpö! Meille sokerointiin tullaan rehottavalla karvoituksella, mutta pois lähdetään aina siistinä ja huoliteltuna! Ihokarvat ovat maailman luonnollisin asia, ja niistä huolehtiminen on normaalin hygienian ylläpitämistä ja jokaiselle naiselle arjen luksusta.

Kenelle sokerointi ei sovi?


- Jos ihosi on ohentunut jonkin sairauden tai lääkityksen takia (esimerkiksi Roaccutan) tai jos yleiskuntosi on heikentynyt huomattavasti jonkin sairauden vuoksi. Jos käytät vakituista lääkitystä, varmista lääkäriltäsi etukäteen sokeroinnin soveltuvuus sinulle.
- Auringon polttamalle iholle
- Tulehtuneelle iholle
- Tuoreiden arpien päältä
- Alueille, joissa on suonikohjuja, mustelmia, syyliä, luomia tai varsiluomia
- Tatuointien päälle

Mitä minun pitää ottaa huomioon tullessani sokerointiin?


Kun tulet ensimmäistä kertaa sokerointiin, suosittelen aloittamaan sääristä, käsivarsista tai kainaloista. Kainalot ovat ihoalueena hiukan herkemmät kuin sääret ja käsivarret, mutta toisaalta ihoalue on kainaloissa pienempi.
- Karvan tulisi olla ainakin 2-3 mm pitkää, jotta lopputuloksesta tulisi paras mahdollinen
- Ihoa tulee kuoria säännöllisesti ja mielellään pari päivää ennen sokerointiin tuloa, mutta vältä kuorintaa juuri ennen sokerointia, sillä sokeri itsessään kuorii ihoa tehokkaasti
- Kosteuta ihoasi hyvin, mutta älä käytä kosteusvoidetta tai ihoöljyä samana päivänä ennen sokerointiin tuloa

Entä sokeroinnin jälkeen?


- Kotona anna ihon kannattaa hengittää vapaasti - vältä kireitä vaatteita
- Aurinkoa, urheilua, deodoranttia (kainaloiden sokeroinnin jälkeen), solariumia, hajuvesiä ja saunaa tulee välttää 24 tuntia sokeroinnin jälkeen, mutta suihkussa voit käydä normaalisti
- Huolehdi ihon säännöllisestä kuorinnasta noin 2 kertaa viikossa, mutta älä kuori ihoasi heti sokeroinnin jälkeen
- Käytä Raikasta vartalovoidetta päivittäin (voit ostaa hoitolasta) ja tarvittaessa karvojen sisäänkasvua ehkäiseviä tuotteita
- Suojaa iho auringolta viikko sokeroinnin jälkeen
- Sokerointia on hyvä tehdä 3-5 viikon välein, jotta saat sokeroinnin maksimaaliset hyödyt ja karvankasvu heikkenee



Helmi-sokeri


Hoitolassa käyttämäni Helmi-sokeri on kehitetty herkälle iholle, ja se ei sisällä herkistäviä tuoksuja tai väriaineita eikä sitruunaa, kuten monet muut markkinoilla olevat sokerit sisältävät. Helmi-sokeri on Suomessa sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki raaka-aineet on huolellisesti valittuja sekä sinun ihoasi, että luontoa hellien.




Käytössäni hoitolassa minulla on sokerointileimakortti, jota kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Korttia käyttäessäsi kerrytät itsellesi alennusta jokaisella sokerointikerralla. Neljännellä kerralla saat 10 % alennusta, kahdeksannella 25 % ja 12. kerralla 50 %.

Varaa pian oma aikasi, aurinko paistaa jo! www.timma.fi/beautybyanni

Älä epäröi myöskään soittaa tai laittaa viestiä, jos jokin asia askarruttaa -> 050-4121377



Aurinkoterkuin,

Kosmetologinne Anni :)

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Myyttejä ripsienpidennyksistä

Kaikista tekemistäni töistä kauneushoitolassani ehdottomasti suosituin ja kysytyin palvelu on ripsienpidennykset.

Ripsibuumi jatkuu edelleen voimakkaana ja palvelu on todella suosittu ympäri Suomen. Olen huomannut, että pidennyksiin liittyy harvinaisen paljon erilaisia harhaluuloja ja virheellisiä uskomuksia, joten kokosin tähän muutaman yleisimmin kuulemani virheellisen käsityksen ja korjaukset niihin. 

Lue siis tämä teksti jos harkitset pidennyksiä. Kannattaa käydä myös lukemassa aiempi tekstini koskien ripsienpidennyksiä täältä.




1. Ripsienpidennykset tuhoavat omat ripset


Ripsienpidennykset ovat turvallisia käyttää, kun ne asennetaan asiantuntevan ja ammattitaitoisen ripsimuotoilijan toimesta. Luotettava laittaja konsultoi asiakasta ja valitsee asiakkaan toiveiden sekä hänen omien luonnonripsiensä rakenteen mukaan sopivat kuidut. Hyvin hentoihin ripsiin ei voida laittaa liikaa painoa, tai muuten lopputuloksena on huonossa tapauksessa omien ripsien harventuminen.

Myös väärä asennustekniikka voi vahingoittaa luonnonripsiä. Ripsienpidennysten asentaminen on tarkkaa käsityötä ja siihen käydään aina erityinen koulutus. Koulutuskaan ei automaattisesti takaa huippuosaajaa, sillä yhden koulutuksen jälkeen yksikään ripsienlaittaja ole mestari työssään, vaan työ opitaan tekemällä.

Jotta ripsienpidennykset olisivat turvalliset käyttää, ne asennetaan yksi kerrallaan omiin luonnonripsiin. Perusperiaatteena on laittaa yksi kuitu (tai volyymitekniikassa yksi viuhka) per yksi luonnonripsi. Jos pidennyksiä asennetaan liikaa yhteen luonnonripseen tai jos useita pidennyksiä on kiinni toisissaan, voivat omat ripset tippua ennen aikojaan mm. liiallisen painon seurauksena.

Pidennykset asennetaan vähintään n. 0.2-0.5 päähän luomesta. Jos pidennykset asennetaan liian lähelle tai kiinni luomeen, voi tuloksena olla kiristyksen tai jopa kivun tunnetta luomessa ja iho voi huonossa tapauksessa rikkoutua hankauksen seurauksena. Luomeen kiinni asennetut pidennykset voivat myös tukkia ripsirajasi (kuten myös puhdistamattomuus, mutta siitä lisää kohdassa 3.), joten sekin voi estää uusien ripsien kasvun.



2. Pidennysten laitto ja niiden käyttäminen sattuu/tuntuu epämiellyttävältä


Ripsienpidennysten asentamisen ja niiden käyttämisen ei kuuluisi sattua. Jos jossain vaiheessa laittoa tunnet kipua, kannattaa sanoa se laittajalle heti! Ammattitaitoinen ripsimuotoija pyrkii tekemään työn niin hellävaraisesti, että ripsien asentaminen tuntuu oikeastaan vain pienen pieneltä koskettelulta/hipaisulta ripsissä. Tunne on oikeastaan aika ihana kun siihen tottuu, ja useimmat asiakkaani  kokevat olonsa niin rentoutuneeksi että ripsipedissä voi lopputulosta odotellessa ottaa mukavat torkut! :)




Ripsienpidennyksiä laittaessa on myös tärkeää olla mahdollisimman rentona ja silmät täytyy pitää kiinni koko laiton ajan, sillä päästessään avoimeen silmään ripsihöyry voi kirvellä herkkäsilmäistä asiakasta. Kirvely on kuitenkin onneksi ohimenevää, eikä siitä tarvitse huolestua. Kerrothan silti heti ripsimuotoilijallesi, jos tunnet kipua tai kirvelyä.

Ripsienpidennysten ei kuulu sattua myöskään laiton jälkeen. Kuten edellisessä kohdassa kerrottiin, pidennyksiä ei liimata luomeen kiinni, vaan väliin jätetään pieni rako. Jos tunnet kiristyksen tunnetta tai kipua luomessa, on mahdollista että ripsienpidennykset on asennettu liian lähelle luomea. Myös lika voi aiheuttaa kirvelyn tunnetta silmässä, mistä päästäänkin sujuvasti seuraavaan myyttiin, eli...




3. Pidennyksiä ei saa kastella eikä pestä

Tämä on suosikkikohtani ja tätä myyttiä yritänkin kumota ahkerasti, sillä useimmille ripsienpidennysten käyttäjälle tulee yllätyksenä että ripsiä saa (ja pitää!) kastella.

Ripsienpidennysten laiton jälkeen ripsimuotoilijasi on saattanut neuvoa olemaan kastelematta ripsiä 24 tai 48 tuntiin ja se on täysin ok. Tämän ajan ripsiliima tarvitsee asettuakseen ja siitä syystä pariin vuorokauteen ripsien kastelu & saunominen on kielletty. Minulla on hoitolassani käytössä ripsiliiman kuivattaja, jonka ansiosta kuitenkaan moisia varoaikoja ei tarvita. Voit siis mennä vaikka sukeltamaan heti pidennysten laiton jälkeen! Eikö ole mahtavaa?

Ripsien kastelua ei tarvitse pelätä muulloinkaan. Silmäripset ovat meillä suojaamassa silmiä roskilta, mutta ripsienpidennyksiä käyttäessä lika, pöly ja roska pääsevät kulkeutumaan silmiin helpommin. Ripsienpidennykset ovat oikeastaan aikamoinen likamagneetti, joten niiden säännöllinen puhdistaminen on erittäin tärkeää. Kun silmiin pääsee likaa, se aiheuttaa kirvelyä silmissä. 

Tulehdukset

Ripsienpidennysten pesemättömyydestä voi myös seurata muita vakavampia ongelmia kuin kirvely. Blefariitti eli silmäluomen tulehdus on seurausta huonosta silmähygieniasta. Linssit.net-sivulla todetaan näin:

Luomitulehdus on tauti, joka voi hoitamattomana pahentua ja johtaa muihin silmäsairauksiin. Useimmissa tapauksissa blefariitti aiheuttaa silmäluomen punoitusta, hilseilyä ja kutitusta sekä joskus kyynelnesteen liikavuotoa.

Jos havaitset itselläsi silmäluomentulehduksen oireita, kannattaa ripsienpidennykset poistaa ja käydä lääkärin pakeilla. Blefariittia voidaan hoitaa antibiooteilla ja antibioottivoiteilla. Kun tulehdus on saatu hoidettua, voit jatkaa pidennysten käyttämistä entiseen tapaan.

Meikki ja muu lika

Silmämeikki ja ihon pohjameikki saattavat kertyä ripsienpidennysten tyveen, jos pidennyksiä ei puhdisteta huolella. Kun luomen ja pidennyksen väliin kertyy meikkiä, ihon omia rasvoja, hikeä ja mahdollisesti rähmää, liimasidos ripsessä heikkenee ja pidennyskuitu lähtee helposti irti luonnonripsestä. Eli myös pidennysten pysyvyyden takia ripsien peseminen on ensiarvoisen tärkeää. Ota myös huomioon, että terve silmä ei rähmi, joten jos havaitset tai ripsimuotoilijasi havaitsee rähmää pidennysten joukossa, kyseessä voi olla tulehdus joka on syytä hoitaa nopeasti pois.

Huonossa tapauksessa meikki ja lika voivat myös tukkia ripsirajaasi, josta seuraa omien ripsien harveneminen, sillä ne eivät enää mahdu vapaasti kasvamaan lian ja rähmän keskellä.




4. Ovathan  ne kauniit muilla, mutta ei minulle sopisi...

No, nämä ovat toki mielipideasioita, mutta itse olen vahvasti siltä mieltä, että ripset sopivat ihan kaikille naisille (iästä ja tyylistä riippumatta)! Kun volyymiripset tulivat markkinoille klassisten ripsien rinnalle, laajeni ripsienpidennysten käyttäjäkunta valtavan paljon, sillä volyymiripsitekniikka ja-kuidut mahdollistavat todella monipuolisen tavan tehdä ripsienpidennyksiä.

Nykyään oikealla tekniikalla ja -kuiduilla saadaan aikaan sekä näyttäviä glamourripsiä sekä luonnollisia ja hyvin "vaatimattomiakin" pidennyksiä. Juuri käyttäjälleen sopien!



Olet mitä lämpimämmin tervetullut käyttämään ripsipalvelujani. Varaa itsellesi aika netistä: www.timma.fi/beautybyanni tai numerosta: 050-4121377

Kuvia tekemistäni ripsistä löydät hoitolani nettisivuilta:

Aurinkoista loppuviikkoa. <3

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Ripsiliimat ja herkistyminen

Seuraavaksi tiedossa on iso tietopläjäys ripsiliimoista, niiden höyryistä ja niille altistumisesta. Tärkeä tietopaketti siis tiedossa, eli ota mukava asento ja lukulasit nenälle. :)

Jos olet käynyt viimeisen vuoden aikana minulla ripsienpidennyksissä, tiedät että käytän yleensä raitisilmamaskia kun teen ripsiä. Miksi ihmeessä teen niin, ja mikä ihme on raitisilmamaski? Mitä asioita asiakkaan olisi hyvä tietää ripsiliimoista ja niille mahdollisesta herkistymisestä?


Ripsiliimahöyryt

Tuoreena ollessaan kaikki ripsiliimat vapauttavat näkymättömiä höyryjä. Joskus kuulee puhuttavan "höyryttömistä" tai "allergiavapaista" liimoista, mutta sellaista liimaa ei ole olemassakaan, vaan kaikki ripsiliimat ovat niin sanottuja akrylaattiliimoja, jotka iholle tai hengitysteihin päästessään voivat aiheuttaa oireita. Ripsiliiman jähmettymisaika on yleensä liimasta ja ilmankosteudesta riippuen sekunnista muutamaan sekunttiin, jona aikana ripsikuitu liimataan luonnonripseen. Kuitu takertuu tiukasti kiinni ripseen, mutta liima jatkaa silti näkymätöntä höyryämistään, aina niin kauan kunnes liima on täysin asettunut. Tästä syystä ripsimuotoilijasi on saattanut antaa ohjeeksi olla kastelematta ripsienpidennyksiä 24 tai 48 tuntiin, sillä tämä on se aika, jonka ripsiliima tarvitsee asettuakseen.

Liimahöyryt eivät ole suurina määrinä terveellisiä hengittää eikä liimaan saisi tulla ihokosketusta lainkaan. Ripsienpidennykset liimataankin oikeaoppisesti aina kiinni ripseen, joten ihokosketusta liimaan ei pääse syntymään. Liimasta syntyvät höyryt ovat kuitenkin ongelma erityisesti paljon ripsiä työkseen tekeville. Fakta on, että ammattilaiset ovat saaneet erilaisia oireita akrylaattiliimoista lähtevistä hyöryistä, kuten nuhaa ja muita hengitystieoireita. Ei hyvä!



Kuvassa Lash Lovers-ammattilainen Titta käyttää puolinaamaria, joka suojaa hengitystiet.


Työn riskit ilman suojautumista

Työterveyslaitos kertoo aiheesta näin: Varsinaisessa ripsienpidennystyössä käytettävät liimat ovat nopeasti kovettuvia pikaliimoja, jotka sisältävät pääasiallisesti syanoakrylaattiyhdisteitä. Osassa ripsiliimoista on lisäksi pieniä määriä metakrylaattiyhdisteitä. Huolimatta pienistä liimamääristä työntekijä altistuu merkittävästi akrylaattiyhdisteille, sillä hän hengittää lähietäisyydellä liimoista ja työvaihe kestää pitkään.

Haittaa aiheuttavien aineiden pitoisuus on siis hyvin pieni, mutta tekijä on koko ripsientekovaiheen ajan miltei kirjaimellisesti "nenä kiinni liimassa" ja koko prosessi kestää yhden asiakkaan aikana 1-2,5 tuntia. Paljon ripsiä työkseen tekevälle ammattiaiselle ripsiliimoille altistumista tulee jopa kahdeksan tuntia päivässä ja viidesti viikossa, eli todella huomattava määrä.

Rakastan ripsien tekoa, mutta terveyttä ei kannata uhrata ihanankaan työn vuoksi. Kokeiltuani kaikenlaisia erilaisia maskeja ja naamareita, hankin vuosi sitten itselleni raitisilmamaskin, joka suodattaa kaikki liimahöyryt ja näin ollen tarjoaa turvallisen tavan työskennellä. En voisi enää olla ilman, koska on mahtavaa että voin tehdä työtäni turvallisesti ilman huolta liimoille altistumista. Näin pysyn työkykyisenä pitkään ja pystyn tarjoamaan ripsipalveluja jatkossakin.



Kuvassa Lash Lovers-ripsimuotoilija Ronja Allén työssään letkuilla varustetun puolinaamarin kanssa.


Mikä on raitisilmamaski?

Ripsientekijöille suositellaan erilaisia maskeja ja naamareita. Monilla ripsimuotoilijoilla käytössä oleva puolinaamari (ylläolevassa kuvassa) suojaa suun ja nenän eli hengitystiet. Naamarissa on kiinnitettynä suodattimet, jotka suodattavat hengitettävää ilmaa. Tällaisia naamareita kuitenkin suositellaan pidettäväksi ainoastaan 2-4 tuntia kerrallaan, ja sellaisen kanssa on aika hankala hengittää, joten halusin itselleni jotain "järeämpää", sillä teen ripsiä niin paljon.

Raitisilmamaski suojaa sekä silmät että hengitystiet. Kasvojen ylle tulee pleksillä varustettu kasvo-osa, joka on letkulla yhdistettynä moottoriin ja suodattimiin. Moottori puhaltaa suodattimien kautta raitista ilmaa maskin taakse ja tadaa! Hengittäminen on helppoa ja höyryille altistuminen on 100 % luotettavasti ehkäisty. Laitteesta kuuluu tasainen hurina, joka on itse asiassa miellyttävän rauhoittava ääni ja usein asiakkaat nukahtavat sitä kuunnellessaan.



Tältä se nyt sitten näyttää! Silmät ja hengitystiet suojattuna on kiva työskennellä ja hengittäminen on vaivatonta.

Asiakkaan herkistyminen

Asiakkaankin on hyvä olla tietoinen mahdollisista riskeistä liittyen ripsienpidennyksiin. Kuten tiedetään, ripsiliimoille on mahdollista herkistyä, niin asiakkaan kuin tekijänkin. On syytä huomioida, että asiakas on tuoreen ripsiliiman kanssa tekemisissä hyvin vähän aikaa verrattuna tekijään, joten siksi ammattilaisen suojautumista korostetaan niin paljon verrattuna asiakkaaseen. Asiakas makaa ripsipedissä tunnin-pari noin kerran kuussa, jonka jälkeen ripsille käytetään ripsiliiman kuivattaja, joka laskee entisestään liimahöyryjä. Altistuminen jää siis todella vähäiseksi verrattuna ammattilaiseen, joka käsittelee tuoretta liimaa monta tuntia päivässä. Silti asiakkaankin on hyvä tiedostaa ja tuntea riskit, ja esimerkiksi siitäkin syystä en tee ripsiä lainkaan alle 16-vuotiaille.

Eri aineille ja ainesosille herkistyminen on hyvin yksilöllistä ja joidenkin tutkimusten mukaan alttius herkistymiselle saattaa olla perinnöllistä. Tarkkaa tietoa herkistymisen syistä ei kuitenkaan ole, vaikka lääketieteellinen mekanismi tunnetaankin jo melko hyvin. Ripsiliimoista johtuva allergia reagoi yleensä aina iho-oireina, kuten turvotuksena tai ihottumana silmien ympärillä. Ripsienpidennyksiä tehdessä ilman vaihtuminen, tuulettaminen, liiman oikeaoppinen hävittäminen ja tuoreen liiman iholle pääsyn estäminen pienentää altistumista ripsiliimoille. Tällaiset tekijät otan aina huomioon jokaisen asiakkaan kohdalla, eli minun luokseni on turvallista tulla ottamaan ripsienpidennyksiä.



Kuvassa näkyy, kuinka käytän asiakkaalleni ripsiliiman kuivattajaa, joka laskee liimahöyryjä ja jonka ansiosta kasteluvaroaikoja rispienpidennysten ottamisen jälkeen ei tarvitse pitää. 


Ripsiliimat, kuten kaikki kemikaalit ja kosmetiikka, eivät ole täysin riskittömiä käyttäjälleen. Vaikka todennäköisyys yliherkkyysreaktioille on pieni, herkimmät yksilöt saattavat silti reagoida tai herkistyä ripsiliimoille. Myös muille kemikaaleille allergisoituminen on mahdollista, riippumatta ripsiliimojen käytöstä. Tämän takia kannattaa aina valita oma ripsien tekijä huolella, joka on perillä riskeistä ja osaa ennaltaehkäistä niitä, sekä tehdä tarvittavat toimenpiteet itsensä ja asiakkaan altistumisen minimoimiseksi. Näin on mahdollista pienentää riskiä asiakkaan sekä tekijän liimalle allergisoitumiseen.

Liian hysteerinen ripsiliimoille allergisoitumisesta ei mielestäni kannata olla. Riskit on hyvä tietää ja pitää mielessä, mutta kannattaa myös muistaa, että esimerkiksi hiusväreillekin voi herkistyä, sekä monelle muulle kemikaalille tai kosmetiikan ainesosalle. Edes luonnontuotteet eivät ole täysin "allergiavapaita". Kerro aina heti ripsiammattilaisellesi, jos epäilet itselläsi allergiaoireita.

Heitä kysymys, jos jokin asia ripsienpidennyksiin liittyen ihmetyttää tai mietityttää. Kerron asiasta lisää todella mielelläni!


Aurinkoista viikkoa kaikille!

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Yumi Lashes - ripsien kestotaivutus

Haluaisitko taipuisat ja näyttävät ripset ilman ripsienpidennyksiä? No, se on hyvinkin mahdollista! Palveluihini kuuluva Yumi Lashes on uusi, mullistava tekniikka, joka omat luonnolliset ripset näyttämään pitkiltä, kauniilta ja näyttäviltä, ilman liimattavia irtokuituja tai mitään muutakaan keinotekoista lisäkettä. Yumi Lashes-käsittelyllä voidaan taikoa suorista ripsistä taipuisat 8-10 viikoksi.




Yumi Lashes syntyi vuonna 2008 ja siitä saakka se on saanut paljon tunnustusta kauneustoimittajilta ympäri maailmaa. Eikä ihme, koska kyseessä on todella upea palvelu! Yumi on yksi henkilökohtaisista suosikkikäsittelyistäni, sillä omistan itse maailman suorimmat ripset joihin edes ripsientaivuttaja ei pure. Kestotaivutuksen avulla ripset pysyvät kaarevina ympäri vuorokauden, meikillä ja ilman. Mahtavaa!




Miten Yumi Lashes tehdään?

Yumi Lashesissa ripsi käsitellään niin, että ripsi taivutetaan tyvestään kohoamaan ylöspäin. Ripset taivutetaan eräänlaisen silikonimuotin päälle, jonka avulla ripset saadaan haluttuun muotoon. Toisin kuin ripsipermanentissa, Yumi Lashes-käsittelyssä käsitellään ainoastaan ripsen tyvi. Tämä mahdollistaa mahdollisimman pidentävän lopputuloksen, niin että pidemmätkään ripset eivät taivu kärjestä kiinni silmäluomeen. Samalla ripset myös värjätään, jotta lopputulos olisi mahdollisimman näyttävä.


Kuinka kauan vaikutus pysyy ripsissä?

8-10 viikkoa, eli ripsien elinkaaren ajan. Vaikutus lähtee sitä mukaa kun omat ripset uusiutuvat.


Kuvassa tekemäni Yumi Lashes-hoidon ennen- ja jälkeen kuvat. Molemmissa täysin meikkaamattomat ripset.


Kuinka kauan hoito kestää?

Hoito kestää 60 minuuttia, jonka aikana voit rentoutua täydellisesti silmät kiinni ja rentouttavaa musiikkia kuunnellen.


Milloin voin uusia käsittelyn?

Sitten kun edellinen käsittely on kulunut pois, eli 8-12 viikon päästä.


Kuvassa tekemäni Yumi Lashes-hoidon ennen- ja jälkeen kuvat. Molemmissa täysin meikkaamattomat ripset.


Mitä kotihoito-ohjeita minun pitää noudattaa kun otan Yumi Lashes-hoidon?

Yumi Lashes-käsittelyn jälkeen ripsiä ei saa kastella tai hieroa 12 tuntiin. Koska kyseessä on rakennekäsittely, kotiin olisi hyvä ostaa ripsien hoitotuote, joka kosteuttaa käsiteltyä ripseä. Näin saat parhaimman ilon Yumi-hoidostasi ja ripset pysyvät hyväkuntoisina! Yumi Lashes ripsien kotihoitotuote maksaa 35 euroa.
Yumi-käsiteltyjä ripsiä saat meikata samalla tavalla kuin käsittelemättömiäkin ripsiä.


Kuinka paljon Yumi Lashes maksaa?

79 euroa, joka sisältää ripsien Yumi-hoidon ja kestovärjäyksen.



Tervetuloa kokeilemaan Yumi Lashesia! Lukuisat asiakkaani suosittelevat lämpimästi. :)

Varaa aika: 050-4121377 tai netistä www.timma.fi/beautybyanni